Luen melko paljon säästämiseen ja sijoittamiseen liittyviä
blogeja. Täytyy myöntää, että vain muutamaa blogia seuraan aktiivisemmin,
muuten surffailen blogista toiseen ja luen vain kiinnostavalla otsikolla olevat
tekstit. Tästä syystä en valitettavasti tiedä, mistä blogista luin alun perin
52 viikon säästöhaasteesta. Tästä on kuitenkin kirjoiteltu myös
aikakausilehdissä ja useissa blogeissa, joten suotakoot anteeksi etten tee
kunniaa oikealle lähteelleni.
52 viikon haasteessa säästetään siis 52 viikon ajan. Ideana
on laittaa säästöön viikoittain viikkonumeron verran rahaa. Eli kun nyt on
viikko 42, säästän tällä viikolla 42 euroa ja ensi viikolla 43 euroa. Näin
säästetään vuoden ajan ja lopulta kasassa on 1378e. Keskimääräinen säästösumma
kuukaudessa on 116e. Vuoden lopulla viikkonumerot ovat suuria, joten monella
voisi tehdä tiukkaa silloin säästää. Useamman viimeisen kuukauden ajan säästösummat
olisivat 150-200 euroa kuukaudessa. Alkuvuonna toisaalta säästetään vain kymmeniä
euroa kuussa. Monet ovatkin päättäneet soveltaa tätä siten, että säästetäänkin
summia epäjärjestyksessä, tilanteen mukaan. Ei enää kuulosta niin pahalta.
Rakastan kaiken maailman haasteita ja varsinkin listojen
tekemistä. Lähdin siis heti tähän
mukaan. Laitoin paperille numerot 1-52 ja valitsen joka maanantai sille
viikolle sopivan summan. Kerroin haasteesta miehelleni ja hänkin innostui
asiasta. Nyt kysyn siis joka maanantai mieheltäni paljonko hän säästää sillä
viikolla ja merkkaan molempien käytetyt numerot ylös. Sain jopa houkuteltua
tähän haasteeseen yhden ystäväpariskunnan mukaan. Muutkin näköjään innostuvat
säästämisestä, kun siinä on joku juju!
Tässä haasteessa voi toki käydä niin, että innostus lopahtaa
heti alkuunsa. Olemme nyt molemmat mieheni kanssa napsineet kaikki isot luvut
jo pois. Tämän lisäksi molemmat säästetään vähintään 50e/kk muihin juttuihin.
Juuri pari viikkoa sitten mieheni sanoi, että laittoi säästötilille 451e. Eli
51 oli hänen virallinen lukunsa ja 400 euroa meni säästöön ”muuten vain”. Voi
siis olla, että tässä haasteessa ei ole meille tarpeeksi haastetta. Mutta
jatketaan nyt niin kauan kuin mielenkiintoa riittää. Meilläkin varmasti tulee
huonompia kuukausia, joten ehkä niillä alle kympin viikkosäästöille tulee vielä
tarvetta.
Henkilölle, joka ei muuten säästä kovin paljon, voi
tällainen haaste olla passeli. Se tuo vähän hauskuutta säästämiseen ja kun
tietää vuoden päästä odottavan loppusumman, voi vaikka miettiä jo valmiiksi
mitä rahalla tekisi. 1378 eurolla pääsee jo aika pitkälle matkalle tai saa
ostettua jotain kivaa, ellei halua sijoittaa rahoja pidemmäksi aikaa. Hmm,
ehkä keksinkin jonkin kivan tavoitteen jatkaa tätä miehen kanssa. Jätetään muut säästämme rahat kasvamaan korkoa
ja hätävaraksi pahan päivän varalle. Voisimme tuhlata nämä rahat ensi kesänä
johonkin koko perheen reissuun. 2756 e olisi aika kiva potti tuhlata kesällä!
Ja jos tätä jatkaisi vuodesta toiseen, olisi aina kesälomarahat tienattu.
Hitto, taisin innostua taas, olispa jo maanantai 😉
Kysyin heti tätä kirjoittaessani mieheltäni, että käytetäänkö nämä rahat
johonkin kivaan vuoden päästä ja hänkin innostui. Siirsimmekin heti molempien
säästösummat yhteiselle säästötilille (joka oli ollut pidempään tyhjillään) ja
päätimme että näitä rahoja käytetään vain yhteisiin, kivoihin juttuihin.
Tilillä onkin nyt jo mukavasti kertynyt 783 euroa.
Kuka muu on messissä? Mihin tuhlaisit 1378 e vuoden päästä?
Minä oon kans lukenut tästä haasteesta jostain ja miettinyt sen ottamista oikein käyttöön. Vielä tosin ei ole otettu käyttöön, sillä ehkä meillä voi tulla sama "ongelma", ettei se ole ihan tarpeeksi haastavaa.
VastaaPoistaMietinkin tässä, että entä jos sitä haastetta vähän muokkaisi sillä tavalla, että säästäisi sen rahan käteiseksi (koska on hyvä olla myös käteisvara) ja sillä tavalla koittaisi sitten vähän lisätä haastetta.
Jatkaisi tavallista säästämistä kokoajan ja ottaisi sitten vielä tämän käteissäästön siihen rinnalle ylimääräiseksi ja erilliseksi.
Täytyy miettiä..
Meilläkin tosiaan muut säästöt rullaa tässä samalla :)
PoistaAlkuperäiseen haasteeseen taitaa tosiaan kuulua, että viikkosäästö pidetään käteisenä purkissa, joka on näkyvilla. Haasteesta oikeasti haasteelliseen mielestäni tekee se, että säästäisi rahat järjestyksessä - ekat kuukaudet on helppoja kelle tahansa, mutta sitten saakin alkaa keksiä keinoja viimeisille kuukausille. Optimaalisessa tilanteessa homma menee niin, että joulukuuhun mennessä on oppinut pistämään n. 200e/kk säästöön, ja voi jatkaa tällä tasolla loputtomiin -> säästöön jää esim. 2000e/kk tienaavalla suositeltu 10% tuloista.
PoistaTuo 10% säästöön toteutuu ainakin minulla nyt pienistäkin tuloista. Minulla vaan on muitakin säästökohteita kuin tämä haaste. Olisi kyllä hienoa, jos joku saa tällaisen haasteen avulla opittua kuukausittaisen säästämisen :)
PoistaTömön voisi ottaa yhdeksi niistä haasteista ja keksiä pari muuta haastetta samalla ;)
VastaaPoistaKerrohan, jos keksit kivoja haasteita! :)
PoistaTämä haaste jossain muodossa lähtee ehdottomasti testiin tammikuussa, kiitos muistutuksesta! Blogi jää myös seurantaan, mielenkiintoisista jutuista kirjoittelet. Tällaisen kirjanpitohullun näkökulmasta tuntuu vähän hurjalta, että et puhtaasti omia menojasi seuraa sen tarkemmin, mutta mielenkiintoinen blogi tämä on ilman niitäkin :)
VastaaPoistaViime vuodelta laitoin omat kuluni myös ylös. Niitä omia kuluja on melko vähän, joten voi olla että vielä käyn koko vuoden omat menot läpi. Minulla on enää kaksi viikkoa töitä, joten kohta minulla on taas aikaa käsissäni... En usko, että koko vuoden menojen kirjaaminen vie muutamaa tuntia enempää aikaa. Ehkäpä siis palaan asiaan!
Poista