Tietoja minusta


Olen hieman yli 30-vuotias nainen. Perheeseeni kuuluu mies, alle 3-vuotias lapsi sekä koira.
Olen aina ollut säästäväinen ja onnistunut säästämään jopa osittaisen hoitovapaan aikana. Säästyneitä rahoja olen hieman sijoittanut ja sitä aion tehdä yhä enemmän. Blogistani voit lukea vinkkejä säästämiseen sekä ajatuksia sijoittamisesta. Haluan kirjoituksillani osoittaa, että pienipalkkainenkin voi säästää ja sijoittaa sekä saavuttaa taloudellisia tavoitteita.

Olen aina ollut kova tekemään töitä ja siksi meninkin heti äitiysloman jälkeen takaisin töihin osa-aikaisesti. En halunnut jäädä kokonaan hoitovapaalle, mutten halunnut vielä kokopäiväisesti töihinkään. Pitkällä tähtäimellä tavoittelen taloudellista riippumattomuutta: tilaa, jossa minun ei tarvitsisi tehdä töitä rahan takia. Koen nyt jo jossain määrin taloudellista vapautta, sillä minun on mahdollista tehdä lyhennettyä työaikaa. Tästä tuleekin blogin nimi: Vapaa penninvenyttäjä. Olen venyttänyt penniä ja sillä saavuttanut vapautta.

Blogi kertoo siis penninvenyttämisestä ja vapauden tavoittelusta. Toivottavasti kirjoitukseni voivat innoittaa muitakin säästämään tai sijoittamaan, isoista tai pienistä tuloista.

En halua toistaiseksi kertoa tarkalleen säästöjeni määrää. Minulla on säästötili, kapitalisaatiosopimus sekä osakesalkku.

Ps. En toivo julkisuutta, enkä siksi kerro tarkemmin esimerkiksi asuinpaikkakuntaani. Mikäli tunnistat minut, ethän kommentoi blogitekstejä niin että henkilöllisyyteni paljastuisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti