tiistai 27. marraskuuta 2018

Joulukuun säästöt hyväntekeväisyyteen?


Tätä postausta ei ole tehty yhteistyössä minkään tahon kanssa. Tämä ja kaikki muutkin tekstit ovat omia mielipiteitäni.

Olen aikamoinen jouluihminen. Jo kesällä alkaa joulu pikkuhiljaa hiipiä mieleeni. Viimeistään syksyllä alan pikkuhiljaa selaamaan kivoja joulukuvia Pinterestistä. Lokakuussa ilmestyy ensimmäiset joululehdet kauppoihin ja viimeistään silloin maistelen lehteä lukiessani ensimmäisen glögimukillisen. Joulu ei kuitenkaan ole minulle mikään kaupallinen kulutusjuhla, vaan joulu tarkoittaa ennemminkin aikaa läheisten kanssa sekä rauhoittumista ja vapaata töistä. Toki myös lahjat kuuluvat meidän joulunviettoon yhtä lailla kuin kinkku ja hautausmaakäyntikin.

Joulu ei kuitenkaan kaikille ole ilon juhla. Joulu tarkoittaa monelle myös yksinäisyyttä, liiallista alkoholin käyttöä sekä perheväkivaltaa. Koska kirjoitan säästämisblogia niin jätetään edellä mainitut sikseen ja keskitytään enemmän blogiin liittyvään aiheeseen eli rahaan. Pikaisella googlettamisella selviää, että suomalaiset käyttävät jouluun noin 500 euroa. Summa kuulostaa varmasti hurjan isolta niille, joilla kaikki raha menee peruselämiseen eikä säästöön jää yhtään. Miten näillä ihmisillä olisi varaa järjestää joulun juhla-ateriaa monena päivänä ja sen lisäksi ostaa herkkuja ja lahjoja?

Me, joilla on varaa tuhlata 500 euroa muutamaan päivään, voisimme varmasti auttaa vähävaraisia. Joulun aikaan järjestetään todella paljon erilaisia hyväntekeväisyyskeräyksiä, joista jokainen varmasti löytää itselleen sopivan. Eri tahot keräävät rahaa, tavaraa, vaatteita (sekä uutta että käytettyä) lapsille, aikuisille, vanhuksille ja eläimille Suomessa ja ulkomailla. Itse osallistuin vasta viime vuonna ensimmäistä kertaa, mutta aion ottaa tästä vuosittaisen jouluperinteen.

Viime vuonna osallistuin Nuorkauppakamarin Joulupuu-keräykseen. Joulupuu-keräyksessä kerätään (uusia) lahjoja lapsille, jotka eivät muuten saisi lahjoja välttämättä ollenkaan. Keräyksessä käydään hakemassa keräyspaikan joulukuusesta pakettikortti, jossa on lapsen sukupuoli ja ikä. Hänelle ostetaan lahja ja lahja viedään keräyspisteelle. Lahjat toimitetaan esimerkiksi sosiaalitoimen kautta perille lahjan saajille. Viime vuonna ostin oman tyttäreni ikäiselle lapselle lahjan. Tänä vuonna ostin pienelle tytölle lahjan ja sen lisäksi vielä lahjan teinitytölle. Tämän keräyksen tiimoilta oli lehdessä juttua, että monet ostavat vain pienille lapsille lahjoja ja isommat lapset/teinit jäävät ilman lahjoja. Huomasin tämän itse käytännössä kun hain pakettikortteja kuusesta. Teini-ikäisten lasten lappuja oli kuusi täynnä, mutta pienten lasten laput olivat lähes loppuneet. Äitini ei saanut ollenkaan omien lastenlastensa ikäisien lappuja, mutta hänkin ostaa tänä vuonna lahjan sitten jollekin teinille.

Tänä vuonna ajattelin myös osallistua Hyvä joulumieli-keräykseen. Keräyksen järjestää SPR, MLL, Yle Aamu-tv, Yle Radio Suomi sekä Radio Vega. Keräykseen lahjoitetaan rahaa ja rahoilla jaetaan vähävaraisille lapsiperheille 70 euron arvoisia ruokalahjakortteja. Tämä on ehkä vielä tärkeämpi keräys kuin tuo lahjakeräys. Onhan se vähävaraisille varmasti tärkeämpää saada ruokaa, kuin lahjoja. En ole vielä päättänyt paljonko euroissa tähän lahjoitan, mutta tähän voikin lahjoittaa jouluun saakka, joten ehdin miettimään summan myöhemmin.

Mikäli ei halua lahjoittaa rahaa tai ostaa mitään uutta, niin on myös keräyksiä joihin voi lahjoittaa käytettyjä tavaroita. Jostakin keskustelusta luin sellaisesta, että eräs perhe pitää ns. käänteistä joulukalenteria. Perheen kaksi lasta valitsevat joka päivä yhden lelun, josta luopuvat. Nämä 48 lelua lahjoitetaan vähävaraisille lapsille. Mielestäni aivan mahtava idea! Ehkä otamme tällaisen käyttöön sitten kun lapsi on siinä iässä, että ymmärtää tällaisen merkityksen.

Yksi ihan mahtava tapa tehdä hyväntekeväisyyttä joulun aikaan olisi myös jouluaterian järjestäminen esimerkiksi yksinäisille vanhuksille. Olen monesti lukenut ihmisistä, jotka kutsuvat tuntemattomia kotiinsa jouluaterialle. En ole niin sosiaalinen ihminen, että nauttisin itse tällaisesta. Siksi nostankin hattua niille, jotka tällaisia järjestävät.

Kahteen keräykseen osallistuminen ei tee meidän perheen budjettiin kovinkaan suurta lovea. Jätämme sitten vaikka joulukuussa säästämättä tai ostamme omalle perheelle vähemmän lahjoja. Kehotan jokaista jolla on varaa säästää ja ostaa joululahjoja, miettimään voisiko tehdä saman. Tai keksimään jotain muuta keinoa auttaa.

Mukavaa joulun odotusta kaikille!



tiistai 13. marraskuuta 2018

Kirjasto - kulttuuria ja viihdettä


Kirjasto – mahtava paikka!

Olen aivan rakastunut kirjastoon. Ihan älyttömästi tarjolla erilaista lukemista ja tekemistä - kaikki täysin ilmaiseksi! (Joo joo, veroissa maksan, tiedän…) Lapsen kanssa käymme kirjastossa noin 2-4 kertaa kuukaudessa. Meillä on aina lastenkirjoja noin kymmenisen kappaletta kotona ja niitä sitten joka kerta vaihdamme muutamia uusiin. Lapsi saa itse valita osan kirjoista ja vanhemmat valitsee osan. Lapsi valitsee itse ääni- ja luukkukirjoja. Vanhemmat valitsevat pidempiä iltasatukirjoja. Monesti laitan lapsen rattaisiin uusia kirjoja lukemaan ja käymme yhdessä aikuisten osastolla. Lapsi ei kovin kauaa viihdy rattaissa, joten yleensä haen jonkun tietyn, ennalta valitsemani, kirjan. Lehtiosastolta katson nopeasti tietyt lehdet mukaan. Mikäli olemme koko perhe liikenteessä niin toinen aikuinen jää lapsen kanssa lastenosastolle ja toinen saa sillä välin rauhassa hakea luettavaa. Meidän kirjastossa ainakin on lapsille leluja ja muuta tekemistä. Totta kai siinä voi myös lukea niitä uusia kirjoja.

Aivan luksusta on joskus päästä yksin kirjastoon. Silloin luen muutamia sanomalehtiä ja tietyistä aikakausilehdistä uusimmat numerot (niitä uusimpia kun ei saa kotiin lainata). Monesti myös selailen kokkikirjoja ihan rauhassa tai katselen askartelukirjoja. Kirjastostahan voisi lainata myös cd-levyjä, mutta niitä en ole itse koskaan lainannut. Leffoja olen joskus lainannut, mutta nykyään meillä ei paljon leffoja katsella. Meidän kirjastosta saa lainata myös liikuntavälineitä, muun muassa kahvakuulaa, käsipainoja, tasapainolautaa tms. Näitä en ole vielä kokeillut. Sen sijaan lautapelejä olen lainannut. Meillä on kirjastossa saatavilla eräs ystäväporukkamme suosikkipeli. Olen jo useaan otteeseen lainannut sen, kun on ystävät olleet tulossa kylään. Aina sitä ei pelata, mutta eipä tuo haittaa. Lisäksi meidän kirjastossa on myös vaihtohylly. Olen usein ottanut sieltä jotain luettavaksi ja palauttanut lukemisen jälkeen takaisin hyllyyn. Vein myös omasta hyllystäni noin parikymmentä kirjaa pois vaihtohyllyyn tuossa taannoin siivousinnostuksessani.

Lopetin kirjojen ostamisen pari vuotta sitten. Aiemmin haaveilin isosta, koko seinän mittaisesta kirjahyllystä. Huomasin kuitenkin, että luen yleensä hyvätkin kirjat vain yhden kerran – miksi siis ostaisin kirjoja hyllyyn pölyttymään? Jotkut kirjat ovat niin hyviä, että ne tekee mieli lukea uudestaan. Yleensä lukukertojen välissä on kuitenkin useampi vuosi, joten silloinkin voin lainata kirjan taas kirjastosta. En ole myöskään vuosiin tilannut mitään lehtiä kotiin. Pidän aikakausilehtien lukemisesta, mutta nekin saan lainattua kirjastosta. Lisäksi olen siitä onnekas, että äitini tilaa aina jotakin lehteä ja tuo ne sitten luettuaan aina minulle. Parhaassa tapauksessa ne kiertävät minulta vielä siskolle tai anopille. Jos tilaisin kaikki hyvät lehdet kotiin tai ostaisin kirjoja omaksi – niihin kuluisi minulta rahaa satoja euroja vuodessa. Nyt saan kaiken saman ilmaiseksi. Hintana on vain se, ettei tiettyä kirjaa tai lehteä saa heti kun haluaa, vaan niitä joutuu odottamaan. Varaaminen meidän kirjastossa on ilmaista ja sitä käytänkin paljon. Ainoa ongelma minulla on, että en aina tiedä mitä lainaisin. Onneksi parilta ystävältä saa joskus hyviä lukuvinkkejä.

Itse olen aika nopea lukija, joten neljän viikon lainausaika riittää minulle hyvin. Lapsen ja miehen lainaamissa kirjoissa sen sijaan uusimistoiminta laulaa aika usein. Eli jos pelkää ettei ehdi lukea kirjaa lainausajan puitteissa, niin lainan voi yleensä uusia. Ainoastaan uusia kirjoja, joihin on yleensä varauksia, ei saa uusittua. Kirjastokirjoissa on myös se hyvä puoli, että ne voi huoletta jättää kesken. Miksi tuhlata aikaa huonoihin kirjohin? Jos ostaisin kirjoja omaksi, lukisin ne kuitenkin pakosta loppuun...

Lukemisiin!


tiistai 6. marraskuuta 2018

Taloudellisesti laihaa näkyvissä


Ei uutta budjettirintamalla lokakuun osalta – vituiks meni mutta menköön.

Mennään tällä budjetilla nyt loppuvuosi, vaikka on nähty jo kymmenen kertaa ettei siinä pysytä millään. Teen ensi vuodelle sitten uuden budjetin ja katsotaan miten siinä pysytään. Harmi vain, että meidän talouden menot kasvaa ensi vuonna ja samaan syssyyn tulot laskee. Ei mikään paras mahdollinen yhtälö.

Vuodenvaihteessa saamme jännittää syntyykö perheemme toinen tyttö tänä vuonna vai ensi vuonna. Tästä syystä siis menomme kasvavat, kun kolmesta tuleekin neljä. Hankintoja ei onneksi tälle uudelle tulokkaalle tarvitse kovin paljon tehdä. Laskenkin tässä juuri kuluja myöhempään postaukseen aiheesta ”Paljonko perheen toinen vauva maksaa”. Mieheni jatkaa päätoimisesti opiskelua ensi vuonna, joten hänen tulot pienenevät. Omat tuloni pienenevät tietenkin myös, sillä tipun äitiysrahalle ja samalla loppuu esikoisen joustava hoitoraha kokonaan pois. En ole laskenut paljonko tulot laskevat, mutta nettovaikutus taitaa olla jotain 500-600 euron luokkaa.

Odotan innolla kuitenkin uudenlaista elämänvaihetta! Taloudellisesti melko laihaa kyllä tulossa. Toivottavasti osaamme nyt laskea elintasoa, ettei kaikki säästöt kulu ihan loppuun ensi vuoden aikana. Meillä on tietenkin mahdollisuus lopettaa nykyinen säästäminen ja lisäksi lainoihin voi pyytää lyhennysvapaata, emme ole tätä mahdollisuutta vielä ollenkaan käyttäneet.

Äitiyslomalla voisi lisärahaa saada, kun realisoisi sijoituksia. Maailmantalous päätti nyt meidän perheen kannalta todella huonoon aikaan lähteä laskuun. En todellakaan aio myydä osakkeitani nyt kun niiden arvo vain laskee ja laskee. Oma salkkuni ei onneksi ole vielä kovin paljon miinuksella, mutta kyllä alaspäin tullaan kovaa. Kevään osinkoja odotellessa...