tiistai 6. marraskuuta 2018

Taloudellisesti laihaa näkyvissä


Ei uutta budjettirintamalla lokakuun osalta – vituiks meni mutta menköön.

Mennään tällä budjetilla nyt loppuvuosi, vaikka on nähty jo kymmenen kertaa ettei siinä pysytä millään. Teen ensi vuodelle sitten uuden budjetin ja katsotaan miten siinä pysytään. Harmi vain, että meidän talouden menot kasvaa ensi vuonna ja samaan syssyyn tulot laskee. Ei mikään paras mahdollinen yhtälö.

Vuodenvaihteessa saamme jännittää syntyykö perheemme toinen tyttö tänä vuonna vai ensi vuonna. Tästä syystä siis menomme kasvavat, kun kolmesta tuleekin neljä. Hankintoja ei onneksi tälle uudelle tulokkaalle tarvitse kovin paljon tehdä. Laskenkin tässä juuri kuluja myöhempään postaukseen aiheesta ”Paljonko perheen toinen vauva maksaa”. Mieheni jatkaa päätoimisesti opiskelua ensi vuonna, joten hänen tulot pienenevät. Omat tuloni pienenevät tietenkin myös, sillä tipun äitiysrahalle ja samalla loppuu esikoisen joustava hoitoraha kokonaan pois. En ole laskenut paljonko tulot laskevat, mutta nettovaikutus taitaa olla jotain 500-600 euron luokkaa.

Odotan innolla kuitenkin uudenlaista elämänvaihetta! Taloudellisesti melko laihaa kyllä tulossa. Toivottavasti osaamme nyt laskea elintasoa, ettei kaikki säästöt kulu ihan loppuun ensi vuoden aikana. Meillä on tietenkin mahdollisuus lopettaa nykyinen säästäminen ja lisäksi lainoihin voi pyytää lyhennysvapaata, emme ole tätä mahdollisuutta vielä ollenkaan käyttäneet.

Äitiyslomalla voisi lisärahaa saada, kun realisoisi sijoituksia. Maailmantalous päätti nyt meidän perheen kannalta todella huonoon aikaan lähteä laskuun. En todellakaan aio myydä osakkeitani nyt kun niiden arvo vain laskee ja laskee. Oma salkkuni ei onneksi ole vielä kovin paljon miinuksella, mutta kyllä alaspäin tullaan kovaa. Kevään osinkoja odotellessa...

6 kommenttia:

  1. Onnea tulevasta perheenlisäyksestä! Hyvin mielenkiintoinen elämänvaihe teillä edessä, ja uteliaana lukijana tietenkin toivon, että blogi ja kuluseuranta mahtuvat ruuhkavuosien sekaan. Olisi valtavan mielenkiintoista kuulla, miten kulut muuttuvat lapsimäärän mukana, ja mitä vauvalle ylipäätään hankitte. Kaiken maailman äitiblogeja on toki netti väärällään, mutta harvoin niissä tarvikehankintoihin laitetaan hintalappuja kylkeen, vaikka lukijakuntaa voisikin kiinnostaa :D

    VastaaPoista
  2. Haha, mä oon niin koukussa tähän kuluseurantaan että aion kyllä laittaa tälle vauvalle hintalapun :D Odotan myös innolla, että päästään tämä vuosi loppuun saakka. Saan vuoden hinnan myös tuolle isosiskolle :D

    VastaaPoista
  3. Näinhän se menee että yksikkökustannukset laskevat päänupin kasvaessa, varsinkin jos sukupuolet samat jolloin vaatteet menee helposti kiertoon. Onnea odotukseen!

    VastaaPoista
  4. Hei, jään seuraamaan!
    Paljon onnea myös tulevan perheenlisäyksen johdosta.

    VastaaPoista