perjantai 1. kesäkuuta 2018

Osa-aikaisen kesäloma - kuin lottovoitto!


Osa-aikatyössä loma-aikojen mahtavuus korostuu. Ei tarvitse olla yhtään töissä ja palkkaa saa paljon enemmän kuin töissä ollessaan, aika hyvä diili 😉 Vuosilomaa kertyy normaalisti, mikäli työpäiviä on kuukaudessa 14 kpl. Jos päivät jää tämän alle, niin vuosilomaa kertyy kuitenkin, jos työtunteja on kuukaudessa 35 tuntia. Itselläni nämä tulevat helposti täyteen, joten nautin täysistä lomaviikoista.

Minulla alkoi tänään kolmen viikon kesäloma ja palkkapäivä oli sopivasti toukokuun viimeinen päivä. Sain normaalin palkan toukokuun alun työpäiviltä sekä lomapalkan. Palkkaa tuli siis mukavat 1600 euroa, siihen päälle Kelalta joustava hoitoraha 215 euroa. Tällaisilla summilla elelen mukavasti ties miten pitkään! Toisille tämä olisi ihan normaali palkka tai jopa huono palkka, mutta minusta tuntuu kuin olisin voittanut lotossa 😉

Lomalla sitä rahaa kyllä kuluu ihan eri tavalla kuin arkena. Tulee tehtyä parempaa ruokaa, kun on enemmän aikaa. Tulee käytyä ulkona syömässä, koska eihän koko lomaa viitsi viettää keittiössä. Tulee käytyä erilaisissa tapahtumissa ja matkusteltua. Joku ehkä tekee hankintoja, kun on enemmän aikaa kierrellä kaupoissa.

Meillä mies on töissä koko tämän minun kolmen viikon loman ajan. Mieheni pitää lomaa heinä-elokuussa. Olemme viikon silloin yhdessä lomalla ja muutenhan miehen loma-aikaan itselläni on aina pitkät viikonloput. Ehdimme sitten tehdä enemmän juttuja yhdessä perheenä. Tämä kesäkuun loma menee siis lähinnä kotiseudulla tyttären kanssa. Aiomme ottaa rennosti, syödä ulkona ja kiertää lähiseudun lapsikohteita. Aiomme myös tehdä tytön ensimmäisen junamatkan lähikaupunkiin, jossa vietämme päivän ystäväni ja hänen tyttärensä kanssa. Viikonloppuina toivottavasti ehdimme myös mökille koko perheen voimin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti