tiistai 8. toukokuuta 2018

Alkuvuoden toteutuneet kulut (tammi-maaliskuu)


Kuten jo aiemmin kirjoitin, budjettimme paukkui yli heti vuoden alusta alkaen. Tähän vaikutti monta asiaa. Ensinnäkin meille tuli yllättäviä menoeriä. Auto piti huoltaa ja jouduimme maksamaan tämän lähes 1000 euron laskun luottokortilla. Lainanhoitomenot nousivat tämän takia. Jouduimme tekemään koiralle hankintoja sekä käyttämään hänet eläinlääkärissä. Koiran menojen osalta taisi olla jo maaliskuun kohdalla koko vuoden budjetti käytetty. Lisäksi sairastelimme koko perhe alkuvuonna reilusti. Itse olin 6 viikkoa on/off flunssassa, samoin lapsi. Apteekkiin kului rahaa, kun hain lääkkeitä ja vitamiineja. Lapsi kävi myös yksityisellä lääkärillä. Kuukausitasolla menot ylittivät tulot onneksi vain noin sadalla eurolla/kuukausi. Miten tämä ylijäämä sitten katettiin? Sen olisi voinut kattaa säästöillä, mutta käytimme näihin paikkauksiin omia, henkilökohtaisia rahojamme. Meillä on perheessä sellainen systeemi, että molemmat aikuiset laittavat tuloistaan yhteiselle tilille tietyn summan. Loput rahat jäävät omiin menoihin. Pystymme monesti siis paikkaamaan yhteisen tilin vajausta omilta tileiltämme.

Yllämainitut sairaudet ja muut syyt ovat oikeasti tekosyitä. Mielestäni perheen talouden pitäisi kestää sairastelut ja pienet, yllättävät hankinnat. Auton huoltokin oli tiedossa jo aikoja sitten, joten siihen olisi pitänyt varautua säästämällä. Tämä budjetin pettäminen heti alkuunsa johtui oikeasti siitä, että elämme yli varojemme. Emme ole nipistäneet tarpeeksi tietyistä asioista. Pidämme kiinni totutusta elintasosta, vaikka tulomme ovat pienemmät. Lisäksi tähän ensimmäiseen kvartaaliin ei osunut edes yhtään vakuutuslaskua, joten oikea budjetin ylitys on paljon suurempi. Laskin budjetin nimenomaan niin, että kaikkiin menolajeihin on varattu joka kuukaudelle keskimääräinen summa. Mikäli esim. tammikuussa ei ole vakuutuslaskua maksettavana niin tähän varattu rahamäärä pitäisi jäädä tilille odottamaan laskua. Näin ollen oikeasti ylitimme budjetin paljon isommalla summalla. Meillä ei ole nyt kertynyt tarpeeksi puskuria esimerkiksi siihen kesäkuussa tulevaan vakuutuslaskuun. Meidän tulisi silti skarpata budjetissa pitäytymisessä, koska ensisijaisesti haluaisin käyttää säästöjä kivoihin asioihin eikä perusarkielämiseen.

Positiivista sentään, että huhtikuussa alitimme budjetin ensimmäistä kertaa! En ole vielä ehtinyt katsoa, miten tämä onnistui, mutta palaan siihen lähiaikoina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti